Hyppää pääsisältöön
Kuva
Jyväskylän Ohjaamon työntekijät istumassa ja keskustelemassa Nuorten talossa. Kuva Esa Linna
Pääsisältö

Kesätöitä hakiessa sinulla voi olla edessä työhaastattelu. Työhakemuksen päätavoitteena onkin saada työnantaja kutsumaan sinut haastatteluun, jossa pääset kertomaan itsestäsi ja osaamisestasi laajemmin.
Haastattelijana toimii yleensä mahdollinen tuleva esihenkilösi. Hänen lisäkseen haastattelussa voi myös olla paikalla pari muuta työn kannalta oleellista henkilöä

Kun olet lähettänyt kesätyöhakemuksia ja odottelet kutsua työhaastatteluun, muistathan vastata sinulle tuleviin puheluihin kohteliaasti omalla nimelläsi. Työnantaja soittaa sinulle todennäköisesti numerosta, jota sinulla ei ole tallennettuna.

Puhelussa on hyvä olla kohtelias ja kiittää kutsusta haastatteluun. Jos joku asia on jäänyt sinulle epäselväksi, voit kysyä tätä puhelun aikana.
Kirjaa muistiin sovittu työhaastatteluaika- ja paikka sekä muut puhelun aikana jutellut tärkeät asiat. 

Jos työnantaja pyytää haastatteluun nähtäväksi alkuperäisiä koulu-, kurssi- tai työtodistuksia, ne kannattaa etsiä valmiiksi hyvissä ajoin ennen haastattelua.

Haitari

Vinkit työhaastatteluun