Yleistä kesätyötietoa nuorille
Milloin kesätöitä haetaan?
Suurin osa kesätyöpaikoista avataan hakuun alkuvuodesta. Joihinkin kesätyöpaikkoihin pitää kuitenkin hakea jo kesää edeltävän vuoden lopussa.
Paikkoja on haettavana jo heti tammikuussa ja varsinkin helmikuussa avoimia kesätyöpaikkoja ilmoitetaan paljon. Maaliskuussa on usein vielä hakuja auki, mutta siitä eteenpäin voi kesätyön löytäminen olla jo vaikeampaa. Kannattaa siis etsiä kesätyöpaikkaa ajoissa!
Miksi kesätöitä kannattaa hakea?
Kesätyö on hyvä tapa kerryttää työkokemusta ja päästä tutustumaan työn tekemiseen jo nuorena. Kaikenlaisia kesätöitä kannattaa hakea ja ottaa vastaan. Työkokemuksen lisäksi kesätyössä voit oppia, millainen työ sinulle sopii ja millaisissa tehtävissä olet hyvä. Muista, että kaikki työt ovat yhtä arvokkaita!
Pärjäänkö kesätöissä?
Kesätyö on monille ensimmäinen oikea palkkatyö. Työn aloittaminen saattaa jännittää, mutta asiasta ei kannata ottaa liian paljon stressiä. Onneksi töitä oppii tekemällä!
Työpaikoilla ymmärretään yleensä hyvin, että työelämä ja erilaiset työtehtävät eivät ole kesätyöntekijälle vielä tuttuja. Silloin kesätyöntekijä osataan perehdyttää eli opastaa työhön oikealla tavalla. Työpaikalla kannattaa myös aina kysyä neuvoa, jos joku ohjeistus tai tehtävä jää epäselväksi. Reipas asenne ja halu oppia uutta ovat usein tärkeimpiä asioita kesätyössä. Näitä asioita myös työnantajat arvostavat.
Vastuullinen kesäduuni kampanjoi sen puolesta, että nuoret otettaisiin työpaikoilla vastaan avoimin mielin ja he saavat tarvitsemaansa ohjausta töiden tekemiseen.
Heidän sivuiltaan voi katsoa listan yrityksistä, jotka ovat vastuullisia työnantajia ja tarjoavat Vastuullisia kesätyöpaikkoja: Vastuullinen kesäduuni - Työnantajat.
Kesätöissä saattaa tulla vastaan uusia sanoja ja termejä, joita ei heti ymmärrä. Silloin kannattaa kysyä neuvoa vaikka kotona. Talous ja nuoret TAT on koonnut sivuilleen joitain yleisiä työelämän sanoja ja niiden selityksiä: TAT - Kesätyön ABC