Hyppää pääsisältöön
Kuva
Henkilö työskentelemässä kannettavalla tietokoneella.

Kesätyötä haetaan työhakemuksella, johon kuuluu aina CV eli ansioluettelo. Työhakemus voi olla verkossa täytettävä lomake, vapaamuotoinen hakemus tai videohakemus. Olipa hakemus missä muodossa vaan, se kannattaa tehdä huolellisesti. Työhakemuksella kerrot omasta osaamisestasi sekä motivaatiostasi kyseistä kesätyöpaikkaa varten. Kesätöiden hakemiseen kannattaa varata reilusti aikaa. Mitä useampaan työpaikkaan haet huolellisesti tehdyllä hakemuksella, sitä todennäköisemmin voit kesätyön saada.

Verkossa täytettävään hakemuslomakkeeseen työnantaja on määritellyt valmiiksi kysymykset, joihin haluaa hakijan vastaavan. Joillekin lomakkeille pyydetään liittämään erillinen CV, mutta aina sitä ei tarvita.  Vapaamuotoisessa hakemuksessa ei ole valmiita kysymyksiä, mutta hakemuksen tekoon on kuitenkin tietty kaava. Vapaamuotoinen hakemus ja siihen kuuluva CV pyydetään lähes aina toimittamaan sähköpostin liitetiedostona. Videohakemukseen on yleensä omat tarkemmat ohjeistuksensa.

Vinkit ja mallipohjat  hakemuksen ja CV:n osalta löytyvät alasivuilta:

Kuinka erottua muista hakijoista

Kesätyöpaikoista voi olla välillä kova kilpailu, sillä samaa paikkaa saattavat hakea kymmenet, joskus jopa sadat muutkin nuoret. Työnhaussa onkin tärkeää erottua muista hakijoista. Näitä vinkkejä voit hyödyntää omassa kesätyön haussa:

  • Jos työpaikalla on mahdollista käydä paikan päällä kysymässä kesätyötä, niin käy siellä rohkeasti ja jätä sinne CV:si. Kasvotusten tavattu henkilö jää huomattavasti paremmin työnantajan mieleen.
  • Oma persoonasi voi näkyä hakemustekstissä ja kirjoitustyylissä, kunhan kokonaisuus on edelleen selkeä ja ymmärrettävä. 
  • Visuaalisella CV:llä voit jäädä paremmin mieleen. Erilaisia esimerkkejä löydät Googlen kuvahausta esim. hakusanalla ”visuaalinen CV”. Yksi työkalu visuaalisen CV:n tekemiseen on ilmainen, selainpohjainen design-työkalu Canva. Myös tekstinkäsittelyohjelmissa (esim. Word) voi olla valmiita mallipohjia hyödynnettäväksi. Perinteisempikin hakemus erottuu paremmin, jos siinä on käytetty vaikkapa värillistä taustaa.
  • Videohakemuksen tekeminen on hyvä tapa erottua. Videoesittelyn itsestään voi tehdä vaikka kirjallisen hakemuksen lisäksi ja linkittää sen mukaan hakemukseen.