Hyppää pääsisältöön
Kuva
Nuoret aikuiset keittiössä muuttolaatikoiden kanssa. Kuva nuorten kuvipaja
Pääsisältö

Oletko pyöritellyt mielessäsi vaikkapa tällaisia kysymyksiä? Nuorten talolla asumisneuvojat jeesaavat kaikissa asumiseen liittyvissä asioissa.

Mitä kuluja asumiseen liittyy?

Miten teen asunnosta kotoisan?

Mieti, mitkä asiat kotona tuovat sinulle hyvän mielen. Oman kodin sisustaminen ei välttämättä tapahdu nopeasti ja kotiutuminen uuteen kämppään voi viedä hetken aikaa.  

Huonekaluja ja muita sisustustuotteita ei ole pakko ostaa uutena. Käytettyjä tavaroita voi etsiä kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista, nettikirpputoreilta ja someryhmistä. Kun täytät esimerkiksi seinät kivoilla tauluilla, julisteilla tai kuvilla, miellyttävät nekin paremmin omaa silmää. Kasvit, tärkeät tai erikoiset esineet ja koristetyynyt myös muuttavat asunnon ilmettä helposti. Kotisi saattaa kaivata jotain, mihin katse voi tarttua. Omassa kodissa ei kuitenkaan tarvitse suorittaa vaan voit tehdä asioita omaan tahtiin.

Varsinkin ensimmäiseen omaan kämppään muuttaminen on iso elämänmuutos. Koti voi tuntua kolkolta ja fiilis yksinäiseltä. On tärkeää laatia itselle myös sopiva arkirytmi ja pitää huolta ihmissuhteista.  

Miten teen sähkösopimuksen ja otan kotivakuutuksen?

Miten pitää huolta vuokra-asunnosta?

Omaa kämppää kannattaa siivota säännöllisin väliajoin. Suunnittele mitä ja milloin siivoat, ja jaa töitä eri päiville. Kun siivoat tasaisesti läpi vuoden, et tarvitse paniikinomaisia suursiivouksia.

Joka viikko kannattaa järjestellä tavarat paikoilleen, imuroida lattiat, viedä roskat, siistiä keittiö ja tiskata astiat, pestä pyykkiä, pyyhkiä pölyt ja kastella kukat.

Silloin tällöin voit järjestellä kaapit, pestä lattiat ja ikkunat, putsata kodinkoneet, tuulettaa matot ja verhot sekä pestä lattiakaivon.

Lisää vinkkejä siivoamiseen löydät Marttojen sivulta.

Jos huomaat että joku kodinkone reistaa tai jotain muuta vikaa ilmenee, niin ota heti yhteys vuokranantajaan tai taloyhtiön huoltomieheen. 

Mitä pitää tehdä, kun muuttaa pois asunnosta?

  • Kun tiedät muuttavasi, irtisano vuokrasopimus ajoissa kirjallisena eli lähetä vuokranantajallesi esimerkiksi sähköpostia asiasta. Jos haluat vuokrasopimuksen loppuvan huhtikuun lopussa, pitää irtisanominen yleensä tehdä jo maaliskuun aikana, sillä irtisanomisaika on yksi kuukausi.
     
  • Jos tarvitset muuttolaatikoita, hanki tai vuokraa ne hyvissä ajoin. Muuttoauton tai muuttopalvelun varaaminen on hyvä hoitaa heti alta pois, jotta saat ne haluamallesi päivälle. 
    Jos tarvitset avuksesi kavereita, perheenjäseniä tai muita tuttuja, kysy heitä muuttotalkoisiin jo ennakkoon.
     
  • Huolehdi sähkösopimus, kotivakuutus ja tarvittaessa nettiyhteys uuteen osoitteeseen ennen muuttoa.
     
  • Tee muuttoilmoitus digi- ja väestötietovirastolle esimerkiksi OmaPosti-sovelluksen kautta. Ilmoita myös isännöitsijälle tai huoltoyhtiölle, jos tämä on taloyhtiössäsi tapana.
     
  • Tee asunnon loppusiivousta vähän kerrallaan. Pakkaamisen yhteydessä tyhjentyvät kaapit on helppo pyyhkiä saman tien ja ikkunoiden pesu on hyvä hoitaa alta pois. Lähellä muuttopäivää pese uuni, kylpyhuone ja sauna perusteellisemmin.
     
  • Hoida avainten palautus sovittuna päivänä ja palauta kaikki käytössäsi olleet avaimet.
     
  • Seuraa, että vuokranantaja maksaa sinulle vuokravakuuden takaisin kokonaan mahdollisimman pian vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen, jos siitä ei ole sovittu mitään pidätettävää osuutta.

Sivun päivitys on vielä kesken

Sivua täydennetään vähän kerrallaan. Lisää usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia niihin on tulossa vuoden 2025 alkupuolella.