28.3.2023
Lomalokki kokoaa Jyväskylän kesälomatoimintaa lapsille ja nuorille

Lasten ja nuorten lomatoiminnan koonti Lomalokki on julkaistu Jyväskylän kaupungin harrastamisen sivustolla osoitteessa: jyvaskyla.fi/harrastukset/lomalokki.
Lomalokki kokoaa tällä kertaa lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa peruskoulun kesäloman ajalle. Lomalokkiin on listattu Jyväskylän kaupungin omien toimintojen lisäksi aktiviteetteja laajalta Jyväskylän alueen nuorisotoimijoiden verkostolta. Toimintatietoja on saatu myös muilta lapsille ja nuorille toimintaa järjestäviltä tahoilta.
- Tällä hetkellä Lomalokista löytyy jo yli 80 vaihtoehtoa ja toimintaa on ilmoitettu noin 30 eri tahon toimesta. Erityisesti alle 13-vuotiaille on luvassa monia erilaisia päiväleirejä sekä muuta ohjattua toimintaa, mutta vaihtoehtoja löytyy myös nuorisolle. Tarjonta on myös kirjoltaan laaja, sillä mukaan mahtuu muun muassa tanssia, palloilulajeja, sarjakuvantekoa, pelaamista ja käsillä tekemistä kertoo koonnista vastaava nuorisonohjaaja Rita Suhonen.
- Jos kesäloman suunnitelmia haluaa tehdä väljemmällä aikataululla, löytyy Lomalokista reilusti vinkkejä myös omatoimisempaan tekemiseen, Suhonen lisää.
Lomalokkia päivitetään kesäloman alkuun saakka, joten sivua kannattaa seurata aktiivisesti kevään aikana. Toimintaa järjestävät tahot voivat edelleenkin ilmoittaa toimintojaan mukaan. Ilmoitusohjeet löytyvät Lomalokki-sivustolta.
Lomalokin toteutuksesta ja ylläpidosta vastaa Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut.
Lisätietoja:
nuorisonohjaaja Rita Suhonen, nuorisopalvelut
p. 050 320 5933, rita.suhonen(at)jyvaskyla.fi